Julkisivusauman osuus rakennuksissa on pieni, vain noin 1-2% kokonaispinta-alasta. Sauman toiminnalla on kuitenkin erittäin suuri merkitys rakennuksen elinkaareen ja asumisterveyteen. Sauman tärkein tehtävä on pitää sadevesi pois rakenteista. Nauhat ovat sadeveden kestäviä ja diffuusioavoimia, joten niiden yhteydessä ei tarvitse erillistä tuuletusputkea tai koteloa. Sauma ”hengittää” koko sauman matkalta pitäen rakenteen terveempänä.
Saumauksen suurin kuluerä koskettaa työtä. Paisuvalla nauhalla työn voi suorittaa jopa 70% nopeammin verrattuna saumausmassan levitystyöhön. Paisuvaa nauhaa voidaan käyttää todella monipuolisesti julkisivusamoissa, vesipeltien alla, ikkunoissa ja monessa muussa kohdassa. Nauhoilla voidaan saumata aina 42mm leveyteen asti. Nauhoille myönnetään toiminnallisuustakuu myös rakenteellisiin liikuntasaumoihin.
Paisuvalle nauhalle eiliniän odote on vähintään 50 vuotta, kun vastaavasti saumausmassan vaihteluväli on 10-20 vuoden välillä. Paisuvalle nauhalle myönnetään pidempi materiaalin toimivuustakuu kun nauha asennetaan valmistajan ohjeita noudattaen, oikein. Nauhan asennus on helppoa jopa kokemattomalle asentajalle. Nauha on pysyvästi elastinen ja se kykenee paisumaan kasaan tai jatkamaan paisumista rakenteiden liikkeiden mukaisesti.
paisuva nauha
Ei tartuntapintojen hiontaa
Ylimääräisen ja irtoavan ainesosan poistamisen jälkeen sauma on heti valmis saumattavaksi nauhalla
Ei erillistä pohjustamista
Nauha puristaa itsensä saumarakoon eikä saumassa pysyminen perustu tartuntaan
Ei pohjanauhan asennusta
Nauhan taakse ei asenneta erillistä pohjanauhaa
Ei tuuletusputkien asennusta
Nauha on diffuusioavoin muodostaen näin tuuletuksen koko sauman taustatilaan
Ei erillistä viimeistelyä
Nauha asennetaan saumaan, jonka jälkeen se paisuu itsekseen lopulliseen tiiveyteen
Päällemaalattavissa
Nauhan pinta voidaan ylimaalata hengittävillä ja elastisilla emulsiomaaleilla
Pitkä materiaalin toimivuustakuu
Nauhoille myönnetään vähintään 20 vuoden toiminnallisuustakuu
saumausmassa
Tartuntapintojen hionta
Saumausmassan tartunnan ja hyvän lopputuloksen varmistamiseksi saumattavat pinnat on hiottava
Pohjustustyö
Onnistuneen saumaustyön ja tartunnan edellytyksenä on pohjusteen käyttö ennen massan levitystä
Pohjanauhan asennus
Saumausmassan pursotusta varten saumassa on oltava pohjanauha, jotta saumausmassalle saadaan oikea muoto
Tuuletusputkien asennus
Tuuletusputkien tai koteloiden asennus on saumaustyössä edellytys sauman taustatilan tuulettumisen takia
Saumauksen viimeistely
Saumaustyö viimeistellään saumausmassan ”tikutuksella”
Päällemaalausta ei suositella
Saumausmassan päälle voi tarvittaessa levittää maalin mutta sitä ei suositella
Materiaalitakuu lyhyt ja rajallinen
Saumausmassan materiaalitakuu on enintään 5 vuotta sisältäen useita rajoituksia takuulle
Paisuva nauha soveltuu kaikenlaiseen rakentamiseen
Tiilijulkisivut
Paisuvalla nauhalla voidaan saumata tiilijulkisivut. Nauha paisuu myös mahdollisiin epätasaisuuksiin pitäen sauman toimivana.
Rapatut julkisivut
Rapattujen julkisivujen osuus rakentamisessa kasvaa tasaisesti ja asettaa erittäin suuria haasteita saumausmateriaalin valintaan.
Betonielementtirakenteet
Elementtitaloissa on usein enemmän erikokoisia saumoja. Paisuvalla nauhalla voidaan asentaa saumoja aina 42mm asti.
maalattavissa kaikkiin värisävyihin
Pinnoitettu ja värikäs julkisivu on näyttävä mutta se asettaa haasteita sauman valintaan. Saumausmassalla saumattaessa tartunta on yleensä heikko, eikä tuotteille anneta takuuta. Paisuvalla nauhalla saumattaessa materiaalitakuu ja toimivuus on sama kuin kaikessa muussakin saumauksessa !
Päällemaalattavissa
Sopii kaikkialle
Toimivampi sauma
Vapaus suunnitteluun
Sopii loistavasti myös ilman päällemaalausta
Tekninen dokumentti
Ota yhteyttä ja kysy lisää !
+ 358 9 4393 460
info (at) paisuvanauha.fi tai info (at) tectis.fi